hedelmöitysklinikoilla tulkanneen hajahöpinöitä ympäröivästä uskontotypologisesta muutoksesta 

Uskonnolliselle liberalistille kokemus "omasta kropasta" on yhtä teesinomainen kuin edellisen moraalikauden ihmiselle (kulttuurisessa mielessä "kristitylle" tai vaikka ihan vain "rationaaliselle ihmiselle") oli jokin sellainen, että "sielu on ruumiin vankina" tai että "lopulta sielu ja ruumis ovat sama".

Tämä uskonnollisen dogmin - eräänlaisen siveyshöyrystä tiivistyneen käsitesakan - luonne tässä on tärkeää ymmärtää. Itseään ongelmoivan yksilön hauras omistusoikeus itseensä, sen suojelu, on hyvinvoivimmissa maissa kutakuinkin ajan moraalinen ykkösteema, ja se selittää hieman ruotimalla monia juttuja.

Esimerkiksi "rasismin" ilmiö saattaa olla jossain mielessä sitä, kun joku taho - yksilö, porukka - haluaisi elämänvaihesidonnaisesti rajata maailmaa siten, ettei joudu kilpailemaan rakkaudesta samalla kertaa kaikkien maiden kaikkia muoteja ja säätiloja vastaan. Samalla kuitenkin "kropanomistajien" - termini on harkitun sukupuoliriippumaton, vaikka ilmiö lienee tilastollisesti toki melko sukupuolittunut - intressinä on vetää samaa köyttä eri suuntaan, eli nimenomaan huolehtia siitä, että maailma pysyy mahdollisimman "värikkäänä", jotta tietyn määräisen kulttuurin oma eloonjäämisohjelma ei pääsisi alistamaan yksilöä - ja hänen omistusoikeuttaan itseensä taikka hänen valintaoikeuksiaan - alleen.
 Tämä voisi olla samalla eräs tulokulma myös feminismin ja naisia ainakin eurooppalaisin lasein katsottuna sortavien kulttuurien tiettyyn paradoksaaliin "liittoon", tai ainakin yllättävään rauhanomaiseen yhteiseloon tärkeämpien kysymysten pinteessä.

Toisena seurauksena siveysteknisestä kropanomistamisesta näyttää olevan, että määrätynlaisesta - ei-patologisesta - "narsismista" voi tulla juuri tässä omistusoikeuden kautta subjektinsa muodostavassa kentässä aivan yhtä koukuttavaa kuin muista, "perinteisemmistä" rakkauden muodoista. "Omistajalla" on aina oma kroppansa joka tapauksessa ja nimenomaan objektina hellittävänään ja manipuloitavanaan.
 Kropan pitäminen ikään kuin "irti" muusta maailmasta tuo luultavasti jo sinällään jonkinlaisia freudilaisia, lapsuuden kehitysvaiheisiin palautuvia kiksejä. Jos tähän vielä otetaan, että liberalistinen kauppamoraali elää lähtökohtaisen korostuneesti nimenomaan mimeettisessä kentässä - arvoa on sillä mitä muutkin haluavat tai katsovat - oikeastaan päästään tavallaan ehkä ainakin yhtä kautta siihen, miksi erotiikka tai ainakin sen yhdistyminen rakkauteen on juuri nyt tietyllä lailla heikossa hapessa länsimaissa.

Parsifal ja sensellaiset porukat oli ihan amatöörejä. Pari hassua lohikäärmettä nujertaa kuka vain, mutta pelastapa ihminen omalta narsismiltaan.