minulle ja rakkaalleni tekisi muistinmenetys hyvää.
me nukumme jonkinlaisella pelilaudalla purjeettomasti:
jalat ovat sanoja, ja pää sattuman tiellä.

me nukumme, aivan kuin emme tietäisi:
tämän kaiken takana täytyy olla meri.

salakuljetuksen hetki on täällä:
ihollani kuljetan
kimmeltäviä tanssinpisaroita,
olen ulkonaliikkumiskielto ajalle.

minulle ja muistinmenetykselleni tekisi rakkaus hyvää.
rakkaus, tuo seikkailu 
kuvitteellisessa hiljaisuudessa
verenkierron nopeuden 
yllättävä ja tarkoitukseton kasvu,
johon herätään yöllä

salakuljetuksen hetki on täällä.
sateesta päätellen taivas on puhuva meri

helmikuuta 2005

*

Kun vielä runouden tyyppisiä häikäilemättömyyksiä kyseenalaisessa nuoruudessani harrastin, 
metodini oli tehdä säkeitä, jotka muistaisin mahdollisimman pitkään.
 Se oli sekä poljentoa että sisältöä koskeva laatustandardi. Lopetin koko touhun tähän, mutta 
olen toisaalta muistanut tämän rimpsun nyt jo jotain 13 vuotta. Arvelen, että tässä on pari 
heittoa alkuperäisestä - mutta suurempi ongelma on esimerkiksi, että "verenkierron nopeus" 
oli valju kompromissi: tarkoitus oli puhua jostain värimäisemmästä, veren haalenemisesta 
kirkkaaksi, valkoiseksi tai keltaiseksi, tai jotain yhtä hämärää, muttei se mahtunut tuohon.