Riku Rantalan äskettäisellä kolumnilla on jonkin verran mielenkiintoa ideologiakritiikin kannalta. Itse aiheeseen on vaikea sanoa mitään mikä ei jakaisi kansaa kahtia tuon ao. blogimerkintäni tarkoittamassa mielessä, mutta jos hypätään metatasolle, merkillepantavin valta-ideologian (ja sen, sanoisinko, "neurootikkopään") tunnustusosuus tulee mielestäni tässä:

"Dialogihan sopii parhaiten ihmisille, jotka haluavat katsoa toisiaan silmiin ja itseään peilistä – ja omakohtaisuuden ollessa liian kipeä, kumpikaan näistä ei ole mahdollista."

Ymmärrän kyllä, että tuossa penätään tietynlaista "rehtiyttä", ja kolumnin aihehan onkin sovittaa eräänlaista "sivusyyllisen" manttelia peruskunnollisten äijien hiljaiselle enemmistölle sen olettaman varassa, että nyt asiasta - siis seksuaalisesta häirinnästä - keskustelevat sellaiset, joilla on oma lehmä liiaksi ojassa (tuota hollywoodilaisesta mediakampanjasta ärsyyntymiseen kytkettyä automaattista syyllisyysolettamaa samoin kuin mukana olemiseen kytkettyä pyhimysolettamaakin voisi tietysti periaatteessa pohtia, joskaan ei valtavirtakeskustelun lihaksin).

Toisiaan silmiin katsovien ihmisten kommunikaatio on kuitenkin luonteeltaan jollakin lailla hypnoosiin kulminoituvaa. Syvä tuijotus johtaa kehojen jonkinlaiseen sulamiseen - onnellisessa tapauksessa hieman kuin toisiinsa, mutta muussakin tapauksessa matka on kohti sellaista omat fyysiset tarpeet ja olot ylittävää konsensusta, jossa normaalia syvempi samanmielisyys tulee jonkun yhteisen tavoitteen vuoksi mahdolliseksi. Moni tarkemmin havainnoiva mies on varmaan kohdannut tilanteen, jossa eroottisesti myötämielinen nainen alkaa esimerkiksi nimenomaan tuijottaa ontosti hymyillen silmiin ja on samaa mieltä kaikesta, mistä ei huomenna sitten muista mitään. Sama käy tietenkin jollain lailla miehillekin. 

Tähdennän, että edellinen oli esimerkki. Myös postmodernissa perimmälti seksuaalivihamielisessä kulttuurissa ihmiset dissaavat toisiaan paljon helpommin pienen etäisyyden päästä. Sosiaalisen median suosio ei perustu siihen, että ihmiset kohtaisivat siellä toisiaan, vaan siihen, että ihmiset tulevat siellä toisilleen nimenomaan paljon helpommin sivuutettaviksi ja nollattaviksi. Samoin Tinderissäkään kyse ei ole siitä lisäarvosta, jonka eroottinen peli jonkun hyvät markkinointitaidot omaavan typeryksen kanssa tuo, vaan siitä, että siellä voi päivät pitkät ohittaa ihmisiä kahteen parametriin ja kuvaan perustuvien ennakkoluulojen perusteella - ja sovittaa hetken päästä somessa traktorikuskin lippistä kelle tahansa, jolla on varauksia kokonaisten mantereiden sosiaalista yhteensulattamista kohtaan.

Mitä kohtaan silmiin katsominen siis tulee, kyseessä on regressio aiheesta keskustelemisen suunnasta kohti tilapäisiä hurmostiloja. Lopulta voi mennä kotiin blokkaamaan facessa sen, jonka kanssa äsken pääsi hienosti samalle aallonpituudelle.

"Peiliin katsomisessa" on vähän sama ongelma. Jos maailmassa nykyään tapahtuu jotain paljon, niin se on peiliin katsominen. Kysymys onkin enemmän, löytyykö sosiaalista pelisilmää riittävästi, jotta myös näkisi peilissä jotain. Nykyinen "globaali" (lue: joka maan lentokentällä sushia syönyt) ihmistyyppi näyttää olevan kuitenkin siinä määrin ontto, ettei se vierautta nähtyään tai vaikka vaaraan jouduttaankaan ikään kuin "pääse käsiksi" omaan erillisyyteensä. Hän ei näytä hahmottavan, ettei oman egon ja identiteetin rakentelun tekniikoilla voi rakentaa maailmaa. Jonkinlainen perimmäinen omahyväisyys ei koskaan ja minkään edessä taivu, vaan ulkomaailma hahmottunee jonkinlaisina popularikulttuurin ja videopelien lavasteina.

Sosiaalinen media on juurikin eräänlainen peilisali, jossa ihmiset suostuvat yhteistoimintaan vain identiteettiään häiritsemättömien tahojen kanssa. Samalla koko "peiliin katsomisen" instituutioon leviää tietty vallan kaiku: "katso peiliin" tarkoittaa yhä helpommin lausetta "näe peilissä sama kuin mitä minä sinussa näen, keskustellaan sen jälkeen". Kuten tuossa kolumnissakin lopulta käy: ihmisiltä yritetään evätä kokonaan oikeus suhtautua ilmiöön x perustellun kielteisesti. Mahdollisuudet ovat tykkäysnapin painaminen ja tykkäämättömyyden selittely, taikka pöndeläisen karma kutsuu.

8.9.2018