merillä

Vaikka X on vartavasten ostanut alennuseineksiä jääkaappiin - se on hänen harrastuksensa toton peluun lisäksi - emme saisi syödä kovin paljoa, ettemme vain aiheuttaisi suhteettomia taloudellisia tappioita. Työkeikka on vetänyt minut ja työnjohtaja X.Y.:n vähän kauemmaksi pääkaupunkiseudusta, ja maksuton sukulaismajoitus paikan päällä on hyvä luksus.

Talviolympialaiset ovat käynnissä ja kaukosäädin isäntämme vatsalla, joka levittyy hänen leukansa alla puolipallon muotoisena tarjottimena. Isäntä kannustaa suomalaisia, mikä ilmenee jonkinlaisena levottomana sätkimisenä lähtölaukauksen hetkellä. Pian hän alkaa sadatella pessimistisesti ja naureskella pilkallisesti. "Flunssa? Heh-heh! Hyvin ajoitettu sekin... Oho! Ihanko väsymys painoi? Voi mahoton!"

Majoittajamme on päätynyt nykyiseen pelkistyneeseen elämänmuotoonsa palattuaan maailman meriltä, missä oli yrittänyt ilmeisesti irtiottoa lestadiolaisesta taustastaan. Päivät hänellä taitavat sujuakin teeveenkatselun merkeissä, mutta yöt ovat toinen juttu. Koska muualle ei mahdu, saan nukkua hänen kanssaan samassa sängyssä. Pitkien korina- ja vihellyskonserttien väleissä isäntä säpsähtelee ajoittain puolittain hereille. "Jeesus, oletko se sinä? Olenko minä nyt kuollut?"

Jääkiekon välierä, Suomi-Yhdysvallat. Kaikki veikkaamme vähämaalista tulosta. Ensimmäisestä erästä tulee kiekkohistorian eräs käsittämättömimmistä konttauksista, USA mättää peräti kuusi maalia. "Rusettiluistelijoita! Kas kun maila pysyy kädessä, koristeena nimittäin. Opasteillako nuo pitäisi vastustajan maalille ohjata?" 

Ilta sujuu teeveen ääressä tiuhaan mutustellen ja harvakseltaan jutustellen. Vohkin kuin vohkinkin jääkaapista vähän lisää ruokaa, eikä isäntä ole lopulta moksiskaan. Työnjohtaja virittelee keskustelua mieltään askarruttavista asioista. "Akan pitää olla tasa-arvoinen. Seksissä ja muutenkin. Mutta veminismiin ei pidä mennä, nehän haluaa ite valtaan semmoset", isäntä opastaa. "Jos suhde rakoilee, täytyy kysyä, miksi palosireeni on rikki."

Jossain vaiheeessa majoittaja alkaa torkahdella. Kaukosäädin liikkuu tuolloin hänen vatsallaan tasaiseen tahtiin ylös ja alas. Nyt hän on meri, ja laiva keinuu hänen aalloillaan.

kuvapareja III

Vedonlyönti, köyhän kansan pörssi. Punaisia ja vihreitä nuolia, tarkkoja numeroita. Mies on se sukupuoli, joka pelaa. Unelmoi elinehtojensa kumoutumisesta.

hybridivaikuttimet sisällämme

- prologi: puolalaiset vuorikiipeilijät -

Maailman 14 korkeimmasta huipusta (niitä noteerataan yleisesti 14, koska tuon verran on yli 8 km korkeita erillisiä huippuja) 13:lle on ylipäätään kiivetty talvella (K2:lle ei). 9:ssä tapauksessa näistä ensimmäisenä huipulle ehättänyt henkilö tai porukka on ollut kokonaan puolalalainen, kerran puoliksi.

On vedettävä johtopäätös, että uskonnon ja nationalismin päällekkäisyys näköjään paitsi estää ("porvarillisen") kolmannen kaistan ilmestymisen maan lippuun, samalla aiheuttaa yksilöissä jonkinlaisen oudon paineen lavastaa itsensä kohtaaminen hyvin dramaattisesti - jos ei tuota nyt halua kutsua suoraan omalla nimellään masokismiksi.

Viittaan samalla (tšekko)slovakkien poissaoloon skenestä: Karpaatit eivät itsessään tosiaankaan selitä asiaa. Samalla on huomattava myös esimerkiksi vaikka venäläisten ja serbien poissaolo, ainakin tuon räikeän yliedustettuuden suhteen. Pelkät maalaiskristilliset perhearvot eivät siis myöskään riitä. Kyseessä on luultavasti tietty tilanne, jossa yhteisö on tiivis, mutta ihanne ainakin osittain yhteisön ulkopuolella. Olemassaoleva yksilöllisyys, jota ei tohtisi kuitenkaan yhteisön paineessa ilmentää. 
 Ja onko yksilöllisyys itse asiassa aina jotain vierauden janoa?

*

Lännessä on tätä nykyä vahvana meeminä pelko siitä, että Venäjä haluaa aktiivisesti heikentää ja hajottaa EU:ta. Minusta tuossa on sinänsä olemassaoleva ilmiö - regionaalisten valtaklikkien reviiririennot - luettu jossain määrin väärin tai yli. Lännessä on nimittäin tapahtunut (post)modernisaation myötä, ns. "hippiajan" jälkeen ennennäkemätön kehitys, jonka myötä ydinperhemalli on leikkautunut kokonaan irti sitä kantaneesta yleisemmästä sukuklaanimentaliteetista. Jo sotienvälisen ajan totalitarismit taisivat ilmentää eräänlaista urbanisaatioon liittyvästä perhekoon pienenemisestä koettua shokkiaaltoa.

Tällainen tulkinta ainakin selittäisi ideologioiden duaalisuuden: oli ikään kuin aiempaa suurempi pakko ilmentää korostuneen duaalista sukupuolijärjestelmää, missä "ylimääräiselle" feminiinisyydelle ja maskuliinisuudelle oli löydettävä jonkinlaiset tasapainotus- tai purkukanavat. Samallahan sisällissotatunnelmissa vaatii aina selityksensä myös hutu-/tutsi-ilmiö: rajanveto osapuolten välillä on usein äärettömän hankalaa. Samanlaisen elinkeinon piirissä olevat sukulaiset saattoivat ajautua sympatian ja antipatian varassa eri puolille.

* 

Lopulta ydinperheestä on tullut länsimaissa eräänlainen yksilön harkinnanvarainen elämäntapavalinta muiden joukossa. Sen kuvitteleminen ainakaan seksuaalisesti luonnolliseksi rakenteeksi vaatii vallitsevalla pornon tarjonnalla jo käytännössä jonkinlaista sivistymättömyyttä: pikemminhän on tilastojen valossa niin, että mitä vahvempi perinnesidonnaisuus moraalissa, sitä suurempi ja oudompi pornon kulutus. (Pakistan taisi jossain vaiheessa olla eläinpornon kulutuksen kärjessä, tällainen nippeli jäi mieleen ajoilta jolloin näitä ilmiöitä aloin laajemmin ruotimaan.)

Läntisellä individualisaatioprosessilla on kuitenkin ollut seurauksenaan selvästi sekin, että yleisempi yhteiskunta on lakannut kokemasta vastuuta edellytysten luonnista ihmisten lisääntymisstrategioiden toteuttamiselle. Ja koska tietynlaisesta luonnottomuudestaan huolimatta kahden yksilön liittoutuminen lisääntymisyksiköksi ei ole vielä saanut minkäänlaista varteenotettavaa haastajaa, samalla kun perheyksikön omat vaatimukset ovat - tai siis olisivat - räikeässä ristiriidassa uskonnollisen liberalismin hellimän talousjärjestelmän eli globaalin finanssikapitalismin vaatimusten kanssa, ollaan päädytty tilanteeseen, jossa länsimaiden oma sosiaalipsykologinen tila vetää kahteen suuntaan.

Yhtäältä on se moraali, joka vetää kohti vielä pienempää perheyksikköä, pelkkää huoltajan ja lapsen bondia, mahdollisesti sillä lisällä, ettei huoltajuuden, äitiyden tai edes naiseudenkaan tarvitse langeta yhteen. Toisaalta on sitten uuskonservatiivinen moraali, jolle kasvaa luonnollista kannatuspohjaa uusimpaan moraaliseen suunnanmuutoksen mukaan pääsemättömistä tai haluamattomista ihmisistä laidasta laitaan. 

Jälkimmäisen ryhmän painoarvo lienee suurempi maalla, Itä-Euroopassa, miesten keskuudessa, vanhemman väen piirissä ja elinkeinoelämässä. Uskonnollistuvaa liberalismia à la "minä ja valintani" kannattavat taasen eri vahvuuksina, yllätys yllätys, ihmiset, joilla elämä avautuu kokemuksellisesti edessään mahdollisuuksina: alle mummoikäiset ja varsinkin lapsettomat naiset, nuoret laajemminkin, "koulutetut" (lainausmerkit siksi, että koulutus ja sivistys ovat niin usein ilmeisen eri paria), urbaanit tai paikanvaihtoja muuten kaihtamattomat, kasvoiltaan kauniit jne.

*

Jostain syystä media ei suostu näkemään, että duaalisuus on länsimaissa sisällä. Olemme kriisissä siksi, että meillä ei ole tällä hetkellä yhteiskunnanlaajuisia jaettuja visioita siitä, miten voisimme siirtyä uuteen, virtuaalis-digitaalisen spektaakkelin aikaan niin, ettei vähintään puolet väestöstä joudu sen takia tinkimään elämänlaadustaan. Tämä asia on itsessään simppeli. Ongelman ratkaiseminen paikallistasolla voi olla nykyihmisten jo äidinmaidossa imemistä vapauksista tinkimättä sen sijaan aika vaikeaa. Kirjoitinkin muistiin lähinnä taustoittaakseni EU-vaalien myötä käytävää debattia.

Sitä voi etsiä onnea tai etsiä mieltä.

euromieli

Missä olit, kun länsimainen sivilisaatio romahti? 

Minä olin pikkupoika lama-Suomessa. Muistan vielä sysimustan hetken: yhtäkkiä tasapelit oli pyyhitty pois jääkiekon SM-liigasta. Aluksi tasapeliin saatettiin muistaakseni päätyä jatkoajan jälkeen, mutta myöhemmin ei enää niinkään.

Vaistosin nuoresta iästäni huolimatta, että tässä tehtiin se ratkaiseva virhe, josta sivilisaatiomme ei enää koskaan toipuisi. Ensi-ihastukseni, SM-liigan sarjataulukko, rumeni silmissä: siitä katosi kaikki se muutosten hitauteen pakottava, kenties sanan myönteisessä eli sittemmin tietysti kadonneessa mielessä "sosiaalidemokraattinen" junnaava sulokkuus, jonka täydelliset pistejaot olivat mahdollistaneet. Tasapelit ilmensivät osapuolten suvereenisuutta: heidän ei tarvitsisi ulkopuolisten viihdyttämisen vuoksi demonstroida mitään päiväkohtaista tasoeroa, jos he eivät sellaista keskenään aistineet. Tasapelissä vaistosin pikkupojan mielelläni kaiken kaikkiaan jotain samaa kuin miehen ja naisen välisessä dynamiikassa. Arvelin, että pelin kauneuteen tähtäävä ulottuvuus romahtaa heti, jos siinä ei ole lupa hakeutua tylsään tasapainotilaan.

*

Jalkapallon viehätyksestä suuri osa on ehdottomasti tasapelien yleisyys. Monissa strategiavammaisemmille suunnatuissa lajeissa on pelaajien väliin viritetty kaiken maailman verkkoja, jotka torppaavat tasapelin mahdollisuuden estämällä pelaajien suotuisan sotkeutumisen ja rikkomalla pelivälineen vapaata tahtoa vastaan. Pallo voi olla joko alueella, jolla toinen osapuoli ei saa siihen koskea, taikka jonkun pelaajan törkeästi omima. Tällaiset rikokset maailman rakennetta vastaan tuntuvat olevan amerikkalaisille ja muillekin barbaareille tyypillisiä.

90-luvulla yleistyneissä amerikkalaistamishankkeissa oli eurooppalaisuuteen päin kallellaan olevalle, palloilua luotaavalle mielelleni muutoinkin erittäin paljon epäilyttävää. Ensinnäkin amerikkalaiset tuntuivat seuraavan aikaa mielellään väärin päin, sellaisella periaatteella, että paljonko sitä oli jäljellä. Tuollainen tapahtumien sahaaminen irti muun ajan virrasta oli mielestäni pelien väärinymmärtämistä. Mikä peli se semmoinen on, joka ei pysty itse luomaan omaa tapahtumahorisonttiaan, tunnustamaan ajan kumuloitumista? Lisäksi huomasin, että Amerikassa merkittiin prosentit suhteessa yhteen eikä sataan, vaikka prosentin pointti oli tietenkin välittömästi ilmiön olemuksesta näkyvällä tavalla kappalekasojen mallinnus, ei missään tapauksessa mikään kokonaisuuksien väkivaltainen pilkonta.

*

Niinpä minä sitten viimekin yönä näin painajaisunen lentopallosta. Säpsähdin hereille suunnilleen neljältä, enkä saanut pitkään unta. Ajattelin, että Euroopan kriisi ei enää ikinä ratkea, jos jääkiekossa ei oteta käyttöön jatkoajatonta tasapeliä. 

Tasapelin arvostuksen väheneminen symboloi palkkiottoman raadannan määrällistä kasvua ja normalisoitumista, tunnustamattomia samanarvoisuuksia.

Tasapeli, anne meille anteeksi meidän synteesimme.

sairauksista kilpirauhasen kautta

Eläimissä on dissausta mittaava elin, kilpirauhanen. Kun luonnottomuus ylittää tietyn määrän mikrosievertejä tunnissa, kilpirauhanen brakaa.

Kissoilla liikatoiminta on yleisempi, koirilla vajaatoiminta. Ihmisen tapauksessa kilpirauhasongelmat ovat yleisempiä naisilla, ja niitä esiintyy kumpaankin suuntaan.

Nähtävästi kilpirauhanen pysyy tasapainossa, kun eläin saa kuulua porukkaan sen verran kuin on hänelle tarpeen. Kilpirauhanen mittaa sekä sitä, saako eläin olla rauhassa, että sitä, joutuuko se olemaan rauhassa. Elin toimii, kun eläimen tila ja tilanne on lajitovereiden toimesta noteerattu.

Häiritty tai hylätty eläin rankaisee maailmaa menemällä epätasapainoon joko suoraan morfisesti tai - ainakin ihmisen tapauksessa - kumoamalla oman taakaksi käyneen terveytensä luonteensa vastaisella käytöksellä, jolla hän pystyy simuloimaan sairautta sen aikaa kuin on tarpeen uuden homeostaasin luomiseksi.